=8) Talousseurantaa ja muuta tarkkailua

Luovutaan utopioistamme

 

Meillä ihmisressukoilla on sisäänrakennettu tarve tavoitella elämää sellaisessa todellisuudessa jollaisen toivoisimme maailman olevan.

Arjessamme yritämme taivuttaa maailmaa toiveidemme mukaiseksi siinä jatkuvasti pettyen ja aiheuttaen samalla mielipahaa ympärillämme.

Maailma ei silti kuitenkaan taivu tahtoomme sitkeistä yrityksistämme huolimatta.

Meidän kaikkien onkin siis syytä luopua omien utopioidemme tavoittelusta.

Jokaiselle ei voi rakentaa omaa utopiaa maan päälle.

 

Jokainen unelmalinnake tulee sortumaan aikanaan: 

  • ISIS:ksen kalifaatti tulee sortumaan ennenkuin se on päässyt alkua pidemmälle.
  • Ruotsalaisten multikulti-unelma on parhaillaan sortumassa.
  • "Suomi-Filmi"-Suomi on hävinnyt, eikä siihen ole enää paluuta.
  • Muslimien haaveet teokratioista tulevat sortumaan peräjälkeen.
  • Vladimir-sedän Suuri ja Mahtava Venäjä jää vain haaveksi.

jne.

 

Vain sellaiset haavet ja toiveet tulevat toteutumaan, jotka tuovat ihmiset yhteen.

Mutta muutoksen voi toteuttaa vain muuttumalla itse:

Vetäydytään pois feisbuukeista ja muista epäsosiaalisista medioista.

Vietetään enemmän aikaa lastemme ja läheistemme kanssa.

Liikutaan enemmän.

Annetaan anteeksi toisillemme ja itsellemme.

Kiitetään toisiamme.

Nukutaan paremmin.

Sillä jo aamulla tulemme heräämään parempaan maailmaan.


-----


Tekstini on saanut inspiraationsa Gandhin viisaudesta: "Muutu sellaiseksi jollaisen haluasit maailman olevan"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat