=8) Talousseurantaa ja muuta tarkkailua

Stubbalot! Joka päivä!

 

Pelkäsin pahaa jo sillon kun Alexander Stubb valittiin Kokoomuksen puheenjohtaksi. Vielä pahempaa kuitenkin tapahtui; Stubb on astunut lähes jokaiseen eteensä osuneeseen miinaan. Kivana lisäbonuksena valitsematta jäi ehkä paras mahdollinen pääministerikandidaatti eli Jan Vapaavuori.

Stubbin mytomaaninen taipumus valehteluun viittaa kovasti siihen, että hän kärsii mytomaniasta.

Mytomania lienee sellainen psykologinen häiriö, jossa ihminen kertoo totuutena omia toiveitaan täysin riippumatta tosiasioista.

Valehdeltuaan eduskunnalle hallintarekisteriasiasta, on selvää ettei Stubb tule uudelleenvalituksi Kokoomuksen puheenjohtajaksi ensikesän puoluekokouksessa.

Stubbin tapaus alleviivaa amerikkalaisen yritysjohtajan (olikohan Carl Ichan?) viisautta, että huippujohtajiksi tulee valita vain henkilöitä, jotka ovat jo kertaalleen epäonnistuneet raskaasti. Jyrki Katainen toimikoon lisävahvistuksena tälle viisaudelle.

Nousukiitoinen ura ilman merkittäviä vastoinkäymisiä lienee lisännyt Stubbin omnipotenssisia (kaikkivoipaisuus) kuvitelmia itsestään.

Vauhtia oli vain yksinkertaisesti liikaa: Pää ei kestänyt.

Stubbin poliittinen ura lienee nyt paketissa, mutta muutoin hänen osaamistaan ja lahjakkuuttaan ei voi kiistää; Hänellä on todellista substanssiosaamista kansainvälisestä politiikasta, omaa luokkaansa oleva kielitaito, vahvat sosiaaliset taidot ja valtava kansainvälinen kontaktiverkosto.

Suomella ei ole varaa hukata tällaista potentiaalia omaavaa henkilöä; Stubbin on vain löydettävä oikea paikkansa nykyisen ilmeisen väärän sijaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Jari tästä

Heitit että Alexander Stubb on kohta entinen puheenjohtaja. Kokoomuksen kannalta ilmeisen järkevä veto.

Mutta eihän tätä Suomea rakenneta järkevilla vedoilla vaan valtaholismilla.

Katsopa täällä Stubb ja sitten Sipilä ja Hirvimäki (kommentit) -

ehkä sinulle tulee uusia ajatuksia jos lukaiset?

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2077...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Stubb on johtanut Kokoomusta hyvin. Kokoomus on ainoa hallituspuolue, joka ei tänään julkaistun gallupin mukaan ole menettänyt kannatustaan. Linja on selvä: persuilulle ja vasemmistopopulismille ei anneta piiruakaan periksi, oli lama sitten kuinka syvä tahansa.

Vihreiden, demarien ja vassarien - "punavihreiden" eli punaisten - Stubb-marina on tekopyhyydessään naurettavaa. Muut eduskuntapuolueet siirtyivät jo kauan sitten muihin asioihin.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Stubb kuitenkin valehteli eduskunnalle ja kansalle suorassa lähetyksessä hallintarekisterin kannatuksesta, eikä se ensimmäinen valhe ollut. Ja Stubb itsekin myönsi vetäneensä luvut päästään, eli toisin sanoen valehteli. Ei Kokoomuksen kannatus tällaista pidemmän päälle kestä ja uskoisin useimpien kokoomuslaistenkin tietävän tämän.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Huomasitko muuten Ylen TV-uutisten "valehtelun" eilen? Sanoivat planssissaan, että vuosiloman enimmäispituudeksi tulee 3 viikkoa. A-Studiossa puhuivat jo 6 viikosta. Ei minkäänlaista anteeksipyyntöä, pitäisikö vastaavan päätoimittajan erota?

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Petri, kolan läikyttelyä en hyväksy. Tosin ymmärrän kyllä, että kola saattaa joskus läikkyä, eli jollain vain pinna katkeaa.

-------

Valtiomme johtajuuskriisiä seuratessa tuli mieleeni, että pitäisikö vanha kaarti kaivaa taas esiin eli esim. Heinäluoma ja Vanhanen.

Painajaismainen skenario olisi SDP + vihr + vas + rkp -hallitus tähän tilanteeseen ja vielä Rinteen johdolla.

Toimituksen poiminnat